menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Pörssitiedote

Cargotec Oyj:n hallitus päätti avainhenkilöiden kannustinohjelmista

06.02.2020

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 6. HELMIKUUTA 2020 KLO 09.30

Cargotec Oyj:n hallitus päätti avainhenkilöiden kannustinohjelmista

Cargotec Oyj:n hallitus on päättänyt uuden osakepohjaisen kannustinohjelman perustamisesta konsernin avainhenkilöille. Ohjelman tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa avainhenkilöt toteuttamaan Cargotecin strategiaa ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan perustuva kannustinohjelma.

Osakepalkkio-ohjelmassa on kolme ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2020–2022, 2021–2023 ja 2022–2024. Kukin ansaintajakso sisältää yhdestä kolmeen mittausjaksoa. Yksi mittausjakso voi olla maksimissaan kolme kalenterivuotta, mikä on yhden ansaintajakson kokonaispituus. Hallitus päättää vuosittain mittausjaksojen pituuden, ansaintakriteerit ja niille tavoitteet.

Ohjelman kohderyhmään ansaintajaksolla 2020–2022 kuuluu noin 150 konsernin avainhenkilöä mukaan lukien Cargotecin johtoryhmän jäsenet. Hallitus on päättänyt, että ansaintajakson ensimmäinen mittausjakso on yhden kalenterivuoden mittainen. Ohjelman mahdollinen palkkio mittausjaksolta 2020 perustuu liiketoiminta-alueiden Kalmarin, Hiabin ja MacGregorin avainhenkilöillä liiketoiminta-alueiden osakekohtaiseen tulokseen (EPS), ja Navis-ohjelmistodivisioonan avainhenkilöillä Navisin liikevaihtoon ja pilvipohjaisen liiketoiminnan strategisiin tavoitteisiin. Konsernin avainhenkilöille ansaintakriteerinä on Cargotec-konsernin osakekohtainen tulos (EPS). Ansaintajaksolta 2020–2022 maksettavat palkkiot ovat yhteensä enintään noin 340 000 Cargotec Oyj:n B-sarjan osaketta. Lisäksi palkkioihin kuuluu rahaosuus, jolla pyritään kattamaan avainhenkilöille palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut.

Ansaintajakson päättymisen jälkeen hallitus vahvistaa mittausjaksoilta ansaittujen palkkioiden kumulatiivisen yhteismäärän, ja mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2020–2022 maksetaan vuonna 2023 osittain yhtiön B-sarjan osakkeina ja osittain rahana. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa osakkeille asetetun noin yhden vuoden mittaisen omistus- ja arvonluontijakson aikana.

Lisäksi Cargotec Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta rajoitettujen osakkeiden ohjelmasta kalenterivuosille 2020–2022, 2021–2023 ja 2022–2024. Osana kokonaiskompensaatiota rajoitettuja osakkeita voidaan myöntää valikoiduille avainhenkilöille rekrytointi- ja sitouttamistarkoituksessa. Ohjelman ensimmäisellä jaksolla 2020–2022 maksettavat palkkiot ovat yhteensä enintään noin 16 500 Cargotec Oyj:n B-sarjan osaketta. Lisäksi palkkioihin kuuluu rahaosuus, jolla pyritään kattamaan avainhenkilöille palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut.

Cargotec Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084
Vesa-Pekka Lankinen, johtaja, Performance and Rewards, puh. 020 777 4113

Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotecin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 3,7 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 12 500 henkilöä. www.cargotec.fi

Mitä mieltä olet sivustosta?